Muistatteko jatkotarinani "Maagisen kohtalon"? Se jäi vähän lyhyeksi, mutta 2 tuotantokausi alkaa nyt! :D Mikäli et lukenut jatkotarinaa festivaalilla, niin teen tämän jälkeen osion, jossa on viime kauden juoni ja hahmot.
Ensimmäinen osa: Valon liekit vastaan pimeyden liekit
Aallot löivät kivikkoon rannassa. Hiekkaranta kuhisi lapsia jotka kirkuivat kylmässä vedessä ja juoksentelivat rannalla loikoilevien ihmisten välistä. Rannalla lomaili myös Alice, luien romanttista romaaniaan pyyhkeellään.
- Hei, kuului yllättäen ääni. Alice nousi istuman ja näki tutut hymyilevät kasvot.
- Jake! Alice hihkaisi. - Hei, eikö sinulla ollut tänään kesätöitä?
- Olihan minulla, Jake vastasi ja istui Alicen viereen. - Mutta ne loppuivat jo. Entä sinä, miksi olet yksinäsi?
- Kun Susan ja Olivia vaihtoivat syksyllä eri lukioon, emme ole enää tavanneet niin paljon, Alice huokasi. - Näimme joululomalla kerran ja soittelimme alussa, muttemme ole tehneet mitään joulun jälkeen, Alice huokaisi.
- Mikset sitten soit heille? Jake kysyi ihmeissään. - Tehän olitte erottamattomat ennen! Te jopa pelastitte maailman!
Alice istui hetken hiljaa.
- Se tuntuu niin kaukaiselta, Alice viimein huokasi. - Siitä on vain vuosi, mutten enää muista kuin hämäriä muistikuvia...
- Ei mikään ihme, Jake sanoi. - Voimat katosivat taistelun jälkeen, kyllä niistä muuten olisi muistikuva jäänyt.
Myöhemmin illalla Alice istui kirjoituspöytänsä ääressä ja ajatteli Jaken sanoja.
Ehkä minun tosiaan pitäisi soittaa heille, hän ajatteli. Kaiken sen jälkeen, mitä olemme kokeneet, emme voi heittää ystävyyttämme hukkaan!
Alice otti kännykkänsä ja näppäili siihen ensin Olivian numeron. Puhelin tuuttasi pitkään, kunnes viimein toisessa päässä vastattiin.
- Moi? Kuului Olivian ääni. Taustalla kuuluvasta naurusta ja musiikista päätellen Olivia oli uusien ystäviensä kanssa.
- Moi, Alice sanoi hiukan vaisusti. - Minä täällä, Alice.
- Alice, kuka Alice? Olivia ihmetteli.
Alice oli hiljaa pelästyksestä ja kakisti viimein kurkkuaan, sanoakseen:
- Unohda koko juttu.
Alice laski puhelimen ja lakoi itkeä. Hänen toinen paras ystävänsä ei edes muistanut, kuka hän oli. Voisiko enää kamalammaksi mennä? Seuraavana iltana Alice soitti Susanille, mutta tämä ei vastannut. Kun Alice laski puhelimen pöydälleen ja nosti katseensa ulos ikkunasta, hän näki jotain outoa! Se muistutti tähdenlentoa, muttei ollut vain lyhyt vilaus, se lensi taivaan halki kohti puistoa Alicen talon edessä ja laskeutui siellä maahan äänettömästi ja rauhallisesti.
Alice halusi tietää, mistä oli kyse, joten hän juoksi ulos ja sitten puistoon. Puistossa hän näki jotakin, joka loisti ja kun hän katsoi tarkemmin, hän erotti sen olevan Eurynome!
- Eurynome, Alice huudahti ja astui esiin puun takaa. Eurynome kääntyi ja hymyili.
- Hei, kultaseni! Eurynome sanoi ja halasi Alicea. Sitten hänen ilmeensä vakavoitui. - Alice, minulla on sinulle kerrottavaa, mutta aikaa on enää vähän!
- Mitä nyt? Onko jotain tapahtunut? Miksi on vain vähän aikaa? Alice kysyi.
Eurynome vilkuili ympärilleen ja sanoi sitten:
- Sinun on toimittava nopeasti, ennen kuin on liian myöhäistä! Meidän olisi pitänyt huomata se aiemmin, mutta kohta on jo myöhäistä! Kuuntele minua: hae äkkiä...
Ja enempää Eurynome ei saanut sanottua, sillä hän haihtui ilmaan. Alice huhuili tätä nimeltä ja koitti etsiä häntä, mutta Eurynome oli poissa. Sen sijaan puiden takaa astui nainen, jolla oli punainen asu ja kädessään punainen valtikka.
- Veden keiju... Nimeni on Flageron, nainen sanoi raskaalla äänellään. - On aika taistella!
Ennen kuin Alice ehti tehdä mitään, Flageron lennätti valtikallaan laava virran Alicen jalkoihin. Alice hypähti pois tieltä, mutta Flageron lähetti yhä uusia tuli ja laava loitsuja häneen.
Voi, kumpa voisin muuntautua! Alice ajatteli peloissan. Silloin voisin edes tasitella! Mutta nyt minun on tyydyttävä pakoon! Alice pakeni metsän läpi kohti kotiaan, mutta Flageronin selkään ilmestyivät punaiset nahka siivet ja hän lensi nopeasti Alicen perässä.
- Turha yrittää paeta, Flageron nauroi. - Sinua ei pelasta mikään!
Samalla hetkellä Alice kompastui juureen ja kaatui maahan. Flageron kohotti valtikkansa kohti Alicea ja nauroi:
- Hyvästi, veden keiju! Oli mukava tavata!
Mutta sillä hetkellä varjoista hyppäsi joku hänen väliinsä ja huusi:
- Liekkien tanssi! Hahmon käsistä lensi suuri tulipurkaus kohti Flageronia, joka parkaisi ja lennähti maahan.
- Siitäs sait, hahmo sanoi. - Muuten ei tuli sinua vahingoita, mutta minun liekeissäni on Eurynomen valoa! Sinulla taas on pimeyttä...
- Tiedän kyllä, mitä minun voimissani on! Flageron sähähti ja nousi. - Enkä tullut tänne kuuntelemaan saarnaa, vaan taistelemaan! Kerro kuka olet, ja taistele!
- Nimeni on Jake, hahmo sanoi Alicen suureksi hämmästykseksi. - Ja voit uskoa, että olen valmis kohtaamaan sinut!
- Selvä, Flageron nauroi. - Tuskan liekit!
Jake väisti leikiten Flageronin hyökkäyksen ja lennätti tulipalloja kohti flageronia, joka oli hiukan hitaampi ja lennähti pallojen voimasta metsäojaan. Pian Flageron kuitenkin nousi sieltä, kipunoiden vihaa ja raivoa.
- Hahhaa, Jake nauroi. - Eikö edes tuo oja saaut kiukkuasi sammutettua? No, voinhan minäkin yrittää!
- Riittää, minulle riittää jo leikkiminen! Flageron karjaisi ja käänsi katseensa kohti Alicea. - Ja mitä sinuun tulee, kostan vielä!
Sitten Flageron katosi.
- Jake, mitä ihmettä sinä teit? Alice kysyi ja nousi. - Onko sinullakin voimia? Ja miten osasit tulla juuri tällähetkellä?
- Eurynome antoi minulle voimia ja hän myös lähetti minut tänne, Jake vastasi.
- Mutta miksi? Jake seisoi hetken hiljaa, mutta sano isitten vakavana:
- Koska tasitelu on alkanut!
JATKUU TOISESSA OSASSA!
(kertokaa mielipiteenne)
Kommentit